28. lokakuuta 2012

27.10. Kuopio


Eilen suuntasimme Kuopioon, missä ohjelmana oli gööttien jalostustarkastus ja muuta ohjelmaa. Tarkastukseenhan Aslak ei viellä tietenkään osallistunut, mutta muuten osallistuimme mukavaan ohjelmaan. Aslak viihdytti heti alkumetreillä itseään karkaamalla agility -kentälle vetämään hepulirallia. Oman vuoron koitettua sinne päästiin sitten ihan luvankin kanssa. Agility juttuja oli hauska päästä vähän kokeilemaan, sillä se on meille täysin vieras laji. Aslak pääsi testaamaan vähän putkia, pussia ja muutamaa hyppyä ja meno oli pitkälti ''mennään eikä meinata'' asennetta, virtaa kun tunnetusti Aslakilla riittää. Onnistuneita kuvia kyseisistä kokeiluista ei ole, sillä kuvia katsottaessa täytyy käyttää tehokasta mielikuvitusta, mikäli niistä haluaa hahmottaa koiran, sen verran oli vauhdikas meno.

Taas tuli todettua, että samanmoisia tilanteita pitäisi olla enemmänkin, Aslakilla kun ei vielä oikein kärsivällisyys paikallaan odotteluun riitä. Homma menee jatkuvaksi haukkumiseksi. Samalla linjalla menee arkitottis koulutuksetkin, paikallaan odottelu on mahdoton tehtävä, mutta kun ohjelmaa riittää niin Aslak jaksaa kyllä yllättävän hyvin keskittyä. Eileni taas mentiin samalla linjalla, kun agilityn jälkeen harjoittelimme hiukan näyttely juttuja. Aslak kun sai näyttelyhihnan kaulaan tuli samalla jostakin taas yllättävän hyvää keskittymiskykyä. 

Ohjatun ohjelman jälkeen seurasimme viellä sivusta hiukan jalostustarkastusta ja lopuksi Aslak pääsi vielä siskopuoli Ellan kanssa metsään hiukan riekkumaan ennen kotimatkaa. Aslakin leikki oli kyllä kovin erilaista kuin tavallisesti, leikkiminen näytti jopa tasapuoliselta, kun yleensä Aslak vain juoksee muita karkuun.

26. lokakuuta 2012

Kaveri


Aslak pääsi taas pitkästä aikaa vähän viipottamaan toisen koiran kanssa, tällä kertaa tutustuttiin (n.) 4 kk vanhaan corgi Feelixiin. Aslak tykkäsi kovasti yhteisestä leikki hetkestä, toivottavasti niitä saataisiin järkkäiltyä vähän lisää. Aslak tapansa mukaan tykkäsi lähinnä juosta karkuun, oli pikku Feelixillä hiukan työtä pysyä perässä. Ei kuitenkaan varmasti mene kauaa kun Feelixin vauhti nousee samaan luokkaan. Kuvien ottaminen kahdesta leikkivästä kakarasta olikin sitten ihan oma projektinsa...


20. lokakuuta 2012

Loma




Täältä suunnalta toivotellaan kaikille hyvää alkavaa, loppuvaa, mennyttä ja tulevaa syyslomaa, mikäli sellainen sattuu olemaan. Meillä aloitellaan syyslomaa käsitöiden ja kirjojen parissa, kukin tavallaan... Myös runsasta ulkoilua ihmisten lempi vuodenajan kunniaksi on varmasti tiedossa, toivottavasti aurinkoisessa säässä. 

14. lokakuuta 2012

Kielletty hedelmä


Saimme tuliaisia Kreetalta ja Aslakin mielestä ehdottomasti huipuin oli kranaattiomena. Sitä on tuijoteltu koko ilta ja mielellään sitä varmaan maistaisikin. 

Maistelu on muutenkin ollut viikonlopun teemana, nimittäin eilen illalla Aslak päätti tehdä vähän tuttavuutta Fazerin siniseen. Kitusiin ei onneksi kerennyt upota aivan kahtakaan palasta, mutta itse olin jo valmis kiidättämään sitä lääkäriin. Vakavampia oireita ei onneksi tullut, mutta suklaata ja muuta illan aikana syötyä kyllä puklattiin yön mittaan ulos. Säikähdyksellä selvittiin siis, pelisäännöistä on Aslakin (ja itseni) kanssa keskusteltu, jotta Aslak muistaisi tästedes olla koskematta suklaaseen ja itse muistaisin olla jättämättä sitä esille. Yleensä Aslak ei syö mitään esille jätettyä ellei se nenän eteen osu, mutta kukapa voisikaan Fazeria vastustaa.

6. lokakuuta 2012

Tuulos 6.10.2012

9kk

Eilen iltapäivällä veimme Aslakin kasvattajan luokse näyttelyreissua varten. Mukana heillä oli myös Aslakin sisko Fanny, joten villi meno oli hyvinkin ennustettavissa. Täällä oltiin ensimmäistä kertaa Aslakin meille tulon jälkeen yö ilman koiraa ja täytyy myöntää että hassulta tuntui. Aslak ei tainnut ehtiä meitä kaipailemaan. Puheiden perusteella reissussa ei ollut mitään suurempia ongelmia tullut, vaikka meno olikin ollut kovin villiä ja Aslakin mielestä häkki oli ollut erittäin typerä keksintö.

Vauhdista huolimatta kotiin tuomiset olivat erittäin mukavat, joten kokonaisuudessaan iso kiitos Annelle! Tuloksena paperissa siis JUN ERI1 SA PU2 SERT. Tarkempi arvostelu näyttelyt sivulla. Nyt on muuten kotosalla väsynyt koira, kuten kuvastakin voi huomata.